Kevääseen on matkaa enää alle vuosi. Kevään tulon tunnistaa siitä, että toimittajat soittelevat ja kyselevät siirtolapuutarhamökkien hinnoista. Puutarha-alueen sisäpuolella hinnoista puhutaan harvoin – taimet, siemenet, perinnelajikkeet ja yhteisön tapahtumat kiinnostavat paljon enemmän.
Mökkien hintatilastoissa on vinouma. Mitä parempi mökin kunto ja varustelu, sitä todennäköisemmin mökkiä myy välittäjä. Olen tarjonnut aluetietoa puolelle tusinalle välittäjiä, ketään ei ole kiinnostanut. Niinpä välittäjät myyvät sellaista, mikä ei vastaa todellisuutta: lomakylää ja piilopirttiä keskellä kaupunkia. Moni pettyy, kun pihalle ei voi piiloutua (aitojen yli katselu kuuluu alueen ideaan ja on ihan luvallista), puuhailtavaa on paljon ja piilopirtin asemesta ympärillä on yhteisö. Mökki tulee pian uudelleen myyntiin ja välittäjä tekee uuden tilin. Kalliita mökkejä myydään paljon useammin kuin halpoja ja niin keskihinta on korkeampi kuin todellisuus.
Alueen omistaja eli kaupunki voi nostaa vuokratasoa, jotta kysyntä pienenee. Todella kova vuokrataso pudottaa kysynnän nollaan. Mikä on oikea siirtolapuutarhatonttien vuokrataso? Kysymyksestä tulee Helsingissä pian ajankohtainen, kun nykyiset vuokrasopimukset päättyvät vuoden 2026 lopussa. Esitän kolme vaihtoehtoista mallia.
1 Kaupungilla on asuintonteille standardinomainen kerrosneliömetrihinta ja 3.5 prosentin tuottotavoite. Näin saadaan yksinkertaisesti vuokrasumma, josta vähennetään infrastruktuurin puutteet (alueelle tulee kylmä kesävesi tontille, sähköverkko on yksityinen, asemakaava rajoittaa voimakkaasti käyttöä, yhdistyksellä on hoitovelvoite kaupunkipuiston ylläpitoon ja valaistukseen jne) ja lopputuloksena on oikea vuokrataso.
2 Verrataan toteutuneita myyntihintoja mökin laskennalliseen arvoon ja lasketaan vuokra erotuksesta. Erotus on laskennallinen arvo sille, että saa viettää aikaa siirtolapuutarhassa. Mallissa on monta pulmaa. Yksi on alussa kuvaamani myyntikeskihinnan ja alueen mökkien keskihinnan iso ero. Lisäksi arvonnousu ei perustu vain sijaintiin Helsingissä. Moni haluaa osaksi yhteisöä, oppia kaupunkiviljelyä, osallistua yhteiseen työhön ja juhliin ja nauttia vuosikymmeniä jalostuneista perinneomenapuista. Suuri osa arvonnoususta perustuu yhteisöön eikä kaupungin tarjoamaan paikkaan.
3 Kokeillaan, missä tulee kipuraja eli vuokrannousulla tavoitellaan mökkien hinnan laskua. Siirtolapuutarhakulttuurille ja yhteisölle tämä olisi kuolinisku, koska alue yksipuolistuisi eliittikyläksi; hintajousto ei ole suoraviivainen. Lisäksi malli tulisi kaupungille kalliiksi. Vaikka yhteisöissä on paljon lapsiperheitä, liki puolet jäsenistä on eläkeikäisiä. Konservatiivisesti voisi laskea, että puutarhanhoito ja yhteisön tuoma sosiaalisuus tuovat yhden terveen lisävuoden ennen kaupungin hoivakotia. Tällainen tuo kaupungille 10-15 miljoonan euron säästön. Millään vuokrankorotuksella ei päästäisi lähellekään aiheutettavia kustannuksia.
Talous- ja yhteisöihmisenä oma mallini on maltillisuus ja samalla siitä huolehtiminen, että yhteisöt yhä enemmän aukeavat ulospäin. Vaikka pihat ovat yksityisaluetta, muuten koko alue on kaupunkipuistoa. Aidat ovat matalia, jotta pihoja voi ihailla. Yhdistykset voivat järjestää yhteisiä tapahtumia lähialueiden kanssa. Esimerkiksi Marjaniemi on viereisen Iiris-keskuksen turvallinen harjoituspaikka näkövammaisten kulkemisen opetteluun. Kaupunkiviljely kasvattaa edelleen suosiotaan. Alueilla kymmenien vuosien aikana kertynyt osaaminen kannattaa käyttää hyödyksi. Kaikkia yhteistyömalleja kannattaa ideoida puutarhojen ja asukasyhdistysten kesken sekä puutarhojen vilkkailla käytävillä.
